This moment: Perfect day!

Huhhuuh, hymy korvissa! Ihan loistava päivä, vaikkei mitää ihmeellistä ookkaa tapahtunu. Muute vaa hyvä fiilis. Ehin pitkästä aikaa nukkuakki tarpeeks ja töissä asiakkaat oli ihania ja ilosia ja kaikenlaist. Työpäiväki meni siis hyvin. Töiden jälkee kävin pankissa viemässä mun rippijuhlien saldon talteen. Tuli iha aikuismaine fiilis, ku vaatteinaki mul oli sellane polvien yläpuolelle oleva farkkuhame ja punaset ballerinat ja punane paita ja olin töissä ja siit pankkii ja sit kävelle laukku kädes himaa. Haha, en tiiä miltä näytin ku hymyilin itekseni kävelymatkalla.
Kesken työpäivän ovesta sisään pamahti mun sukulaisia Mikkelin suunnasta joita nään yleensä kerran vuodesta, oli tosi kiva nähdä niitäkin. Mummi ja mutsiki kävi ja sen jälkee tuli kummisetä lapsineen. Mietin jo että tuleekoha tääl nyt käymää koko suku tällai muutaman hengen ryhmissä. Ei sillä, ei se mua niinkää haittais!

Tässä pitäs kohtapuoleen lähtee hopustelemaa, täytyy vaan etukäteen miettiä mitä teen. Se on jotenki tullu tavaks, ettei tallilla sit tarvi alkaa miettimään. Olis kyl kauhee hinku hypätä vähä taas, mut koulua ei olla pkerrettu ihan kunnolla vähään aikaan. Pitäis ottaa gramaanitki ahkerammin käyttöön, ku mä oon kouluratsastusta treenatessa vähä "unohtanu" laittaa ne hepalle. Mä tosiaan en yhtään tykkää ku on kahdet ohjat käsissä...:D

Täs on tää mun karvaturri. Poju on ollu meil nyt reilun kuukauden.

Perus keskittymine ennen estesarjaa. Mä en tiiä mikä täs kuvas on joka nappaa, vaik tää onki tälläne tavalline :D

Nääääh, toi kappale meni nyt tonne, mut tässä vaiheessa mä selitän sen pointin miks mä sen ylipäätää tähä laitoin. Ne asiat mitä mulle nous mielee tota kappaletta kuunnellessa oli muistojen ja läheisten tärkeys ja ennenkaikkea luottamus. Ne asiat ei ihan suoraan välttämättä liity tohon kappaleeseen, mut ne tosiaan nous mun mieleen, ja ne asiat on mulle itelleni tärkeitä.

Ensinnäki muistot.. mä rupesin miettimään, et ilman muistoja meillä ei olis menneisyyttä. Jotkut ihmiset ei osaa arvostaa muistoja, ne ajattelee et muistot on menneitä tapahtumia ja asioita, mitä niistä, tulevaisuuttahan tässä pitäis ajatella. Mä oon eri mieltä. Mun mielestä tulevaisuutta pitäis rakentaa menneisyyttä ja muistoja kuunnellen ja huomioon ottaen. Muistothan on kokemuksia, eikö vaan? Jos meillä ei olis muistoja, eikä muistettais yhtään mitään, niin eihän meillä olis kokemustakaan asioista. Millä mäkään olisin ikinä päässy ratsastuksessakaan tai missään muussakaan asiassa puusta pitemälle, jos ei olis ollu kokemuksia ja muistoja? Ite mä rakastan muistelemista, ja monesti mä kirjotan niiden pohjalta lyhyitä novelleja tai runoja. Ja varsinkin nyt, kun munkin elämästä on lähteny se kaikkein tärkein ja rakkain ihminen, ni muistoja alkaa arvostaa ihan eri tavalla, ja toivoo et niitä olis vielä enemmän, ja ne muistais selkeämmin. Jos sä mietit jatkuvasti tulevaisuutta, etkä muistele ollenkaan, ni sä rupeet unohtamaan muistoja, tai vähintäänkin ne muistikuvat alkaa hämärtyä. Ne pysyy kirkkaina vaan jos niitä ajattelee. Ja mun mielestä on hirveen kiinnostavaa kuunnella esimerkiks jonkun vanhan ihmisen muistelmia ajasta, jolloin mua ei ollu. Nekin muistot on arvokkaita, kun niitä siirretään eteenpäin sukupolvelta toiselle. Jos sulle itselles joku vanha ihminen kertoo asioita nuoruudestaan, ni käyttäkää elämästänne muutama hetki siihen että kuuntelette hyvin ja painatte ne asiat mieleen. Siitä tulee yleensä hyvä mieli sekä jutun kertojalle että myös kuuntelijalle itselleen.

Sitten mä niittaisin ton läheisten tärkeyden ja luottamuksen yhteen nippuun. Mun luottamus ihmisiin rakoilee aika paljon nykyään, erityisesti miespuolisiin. Ihan sen takia että elämä nyt on vähä heitelly aina puolelta toiselle. Mut ajatelkaa kuinka tärkeetä on että voi ite luottaa johonkin ihmiseen sataprosenttisesti ja voit itse olla jonkun tukipilari ja täydellisen luottamuksen kohde. Mä oon ite enemmän se henkilö, jolle puhutaan ja johon luotetaan, koska kuten mainitsin, ni niitä kertoja jolloin oon johonki ihmiseen luottanu, ni niitä on riepoteltu, luottamusta petetty jne.. Mut ei se tuota mulle ongelmaa eikä kovin paljon surua. Mä kuitenki pidän asioita ehkä vähän liikaa omassa päässäni ja se aiheuttaa joskus stressiä ja sellasta. Ajatelkaa jos teillä ei olis _ketään_ johon ette vois luottaa.. se ei olis kivaa. Sellasta mä en oo kuitenkaa ite koskaan kokenu, ja toivon etten koskaan tuu kokemaankaan. Enkä mä haluais et maailmassa olis yhtäkään sellasta ihmistä, joka joutuu pitämään jokaikisen huolen ja murheen, ilon ja naurun vain omassa mielessään.

Kaikkein eniten mä säälin ihmistä, joka pettää toisen luottamuksen. Sellanen teko on raukkamainen, etenkin jos sen tekee jollakin tapaa pahassa mielessä tai tahallisesti. Kun ite kertoo toiselle henkilökohtaisia asioita, niin kuuntelijan pitäis pystyä olemaan sen luottamuksen arvoinen. Jos luottamuksen pettää, se ei oo pikkuasia, ja siitä koituu joskus pahimmillaan toiselle paljon muutakin ku paha mieli.

Mihinkään näin synkkään mä en haluais lopettaa tän päivän postausta, varsinkaan ku mä hehkutin just mun erinomasta päivää, joten laitanpa tähä muutaman satunnaisen kuvan koneen kätköistä (;